Jumalainen näytelmä - Osa I: Helvetti

Dante Alighieri oli italialainen runoilija ja taiteilija, joka on tunnettu kirjoittamastaan runoelmastaan Divina Commedia eli Jumalainen näytelmä, sisältyy kolmesta osasta: Helvetti (Inferno), Kiirastuli (Purgatorio) ja Paratiisi (Paradico). Luin kirjan ensimmäisen osan helvetin ja tämä onkin kirjan tunnetuin osa ympäri maailmaa. Kirja itse on kirjoitettu vuosina 1317–1321 ja Suomeksi se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1912 ja suomentajana toimi Eino Leino. Paitsi että runoelma on kirjallisesti loistava, myös Danten itsensä tekemät taideteokset kirjaa varten ovat mainitsemisen arvoisia. Dante onkin omasta mielestäni enemmän taiteilija kuin kirjailija. Alkuperäisessä muodossaan ja Eino Leinon käännöksessä teos on myös runoteknisesti varsin mielenkiintoinen sen sisältämän harvinaisen poljennottoman runomitan, tertsiinin, johdosta. Tosin omassa käännöksessäni, jonka on suorittanut Elina Vaara, tertsiini on vieläkin tekstissä näkyvissä, mutta se ei ole niin sujuvaa kuin alkuperäisessä ja Eino Leinon versiossa.

Runoelma alkaa niin, että tarinan päähenkilö, Dante itse eksyy metsään. Kirja alkaakin sanoin ”Elomme keskimatkaan ehtineenä samoilin synkkää metsää, koska olin pois harhautunut tieltä oikealta.” Tässä näkee, että kirja sisältää vertauskuvia, ja esimerkiksi elämän keskitie tarkoittaa keski-ikää. Dante tapaa metsässä myös muita vaaroja, kuten naarassuden, joka on vertauskuva himolle. Metsässä samoillessaan Dante kohtaa ihailemansa antiikin ajan runoilijan Vergiliuksen, joka on taivaallisesta tahdosta saapunut opastamaan Dantea halki tuonpuoleisen. Danten kuvailema helvetti on ajan mukaan hierarkkinen ja se on myös suppilomainen. Se on jaettu yhdeksään eri piiriin, joista kukin on eri jyrkänteellä ja jokaisessa piirissä on omat rangaistuksensa eri syntejä tehneille. Dante sijoittaa myös sekä kuuluisia henkilöitä että vihamiehiään niille kuuluville piireille ja tämä tekee kirjasta vielä mielenkiintoisemman.

Dante kulki oppaansa Vergiliuksen kanssa helvetin portin läpi, jonka päällä oli tunnetut sanat: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.” (muita versioita myös on kuten omassa kirjassani: ”heittäkäätte, sisälle kävijät, pois kaikki toivo!”) ja näin he päätyivät helvetin esipiiriin, alueelle, joka on täynnä henkilöitä, jotka eivät uskaltaneet olla sen enempää hyviä kuin pahojakaan. Siellä heitä pistelivät paarmat ja ampiaiset, ja madot imivät verta heidän kasvoistaan. Heitä ei halua Jumala, eikä Jumalan vihollisetkaan

Ensimmäinen piiri, joka myös limbona tunnetaan, on piiri, joka ei niinkään ole rangaistus vaan paikka, jossa elävät hyveelliset henkilöt, jotka elivät ennen Kristusta tai eivät ole saaneet kastetta. Heiltä näet puuttuu mahdollisuus päästä taivaaseen. Näihin kuuluu esimerkiksi antiikin suuret filosofit, kuten Vergilius itse ja myös Homeros. Dante ja Vergilius törmää myös muihin kuuluisiin ihmisiin, kuten Saladiniin (Yusuf ibn Ayyub Salah al-Din), Caesarin ja Sokrateekseen (monia muitakin kuuluisia henkilöitä kuvailtiin). Vergilius myös kertoo, kuinka Jeesus tuli kuolemansa ja ylösnousunsa jälkeen hakemaan tunnettuja juutalaisia pois limbosta kuten esimerkiksi Nooan, Mooseksen ja kuningas Daavidin.

Toinen piiri on himon piiri ja täällä Dante näkee aviopettureita ja rakkauden tähden sotia aloittaneita. Siellä on myös kuningas Minos, joka tuomitsee sieluja heidän tekemiensä syntien takia ja rankaisee heitä sen mukaisesti. Täältä löytyi esimerkiksi Kleopatra, joka himokkaana tunnettiin, Troijan Helena, jonka tähden Troijan sota käytiin ja Akhilleus, joka kuolemaansa asti soti lemmen takia.

Kolmannessa piirissä, joka ahneuden piirinä tunnettiin, oli vartijana Kerberos. Tuo kolmipäinen helvetin koira, jonka ohi pääsi syöttämällä koiraa maan tomulla. Tässä piirissä Dante keskustelee kuuluisan Firenzeläisen, Ciacco nimisen ahmatin kanssa ja hän kertoo omasta elämästään Danten siitä kysellessä.

Neljännessä piirissä kärsivät saiturit ja tuhlaajat. Täältä löytyy pappeja, piispoja ja muita, jotka rahanahneus on sokaissut. Heidän lisäkseen on piiri täynnä tuhlareita jotka varansa yltiöpäisesti käytti. He kaikki ovat tuomittu kuljeskelemaan piirissä rahoja ja muita tavaroita mukana raahaten.

Tästä Dante jatka oppaineen alahelvettiin, jossa loput piirit ovat. Ensimmäisenä he saapuivat viidennelle piirille. Siellä on henkilöt, jotka elelivät vihalleen ja kostolle. Ikuisesti styksin rämeikössä he elävät, toisiaan raadellen ja purren ikuisessa vihassa. Kuudennessa piirissä Dante saapuu Diten kaupungin luokse, joka pitää sisällään kerettiläisiä, pakanoita ja harhaoppisia, jotka palavat hauta-arkuissaan ikuisesti kärsien.

Seitsemäs piiri (vihan piiri) on jaettu kolmeen osaan, sillä on olemassa erilaista väkivaltaa ja jokaiselle oma rangaistuksensa. Ensimmäisenä on väkivaltaa muita ihmisiä ja läheisiään vastaan tehneet, jotka kärsivät kiehuvassa veressä. Heitä vahtivat kentaurit, jotka ampuvat jokaisen lian kauan veren pinnalla olevat tai sieltä pois yrittävät. Täältä osasta löytyy vihollisensa veressä kiehuva, kuuluisa barbaari Attila. Toisessa osassa on itseään vastaan väkivaltaa käyttäneet (esim. itsemurhan tehneet), jotka nyt metsässä itse metsäksi muuttuu tai ovat jo muuttuneet ja heitä raivotar raatelee. Kolmannessa osassa on itse Jumalaa, luontoa (sodomiitit) ja järjestystä vastaan väkivaltaa käyttäneet. Täällä Dante törmää entiseen opettajaansa Brunetto Latiniin, joka homoseksuaalina on tuomittu tähän piiriin. Tässä kohden Dante tuntee sääliä entistä opettajaansa kohtaan ja toteaa että jos itse voisi päättää, niin Brunetto ei joutuisi viettämään iäisyyttä sellaisessa paikassa, ja onkin kirjoittanut kohtaan näin: ”Lukija, jos suo Luoja hyödyttävän sinua kirjan, itsestäsi päätä, pysymään kykeninkö silmin kuivin, kun ihmiskuvamme näin köyrtyneenä niin kieroon, että silmäin kyynelvesi valeli selkää halkeamaa myöten.”. Kuitenkin kirjoittajana Dante on hänet helvettiin sijoittanut katolisen kirkon oppien mukaisesti. Tässä kohtaa Vergilius moittiikin Dantea seuraavasti: ”On täällä sääliä se, ettei sääli. Ken onkaan syyllisempi häntä, joka murehtii jumalaista tuomiota?”
Helvetin kahdeksas piiri eli Malelboge (pahat kuilut) tämä piiri on jaettu peräti kymmeneen kuiluun, joihin joutui 1. kuiluun parittajat ja viettelijät, 2. kuiluun joutui liehittelijät ja imartelijat, 3. kuiluun hengellisiä virkoja rahasta myyneet eli simonian harjoittajat, 4. kuiluun taikurit ja selvännäkijät, 5. kuilu sisälsi petolliset virkamiehet, 6. kuilu tekopyhät, 7. kuilu varkaat ja rosvot, 8. kuilu vilppiin neuvovat, 9. kuilu eripuraisuuden kylväjät ja 10. kuilu sisälsi väärentäjät (esim. alkemistit). Nämä kuilut kuvataan ahdasmielisiksi ja masentaviksi sekä henkistä että fyysistä tuskaa pirujen ja saatanoiden piiskatessa ja tappaessa yhä uudelleen.

Yhdeksäs ja viimeinen piiri oli muista piireistä poiketen jäätynyt piiri. Tätä piiriä vartioivat jättiläiset ja tämä piiri on jaettu neljään eri kehään: ensimmäinen kehä eli Kaina oli piiri lähimpänsä pettäneille ja sukumurhaajille, jotka ovat haudattu ikijäähän niin, että vain kasvot näkyivät. Toinen kehä eli Antenora oli varattu valtiollisille pettureille, ja kolmas kehä eli Ptolemea oli varattu vieraansa pettäneille, jotka makaavat selällään ja itkiessään heidän kyyneleensä jäätyivät heidän silmäkuoppiin estäen heitä näkemästä mitään. 9. piirin viimeinen kehä on Judaica ja tämän keskellä oli iso ennen kauniina ja jalona, nykyään rumana ja runneltuna nähty Dis, (joka myös Luciferina tunnetaan) joka isona ja kolmipäisenä itki ja kuolasi verta. Oikeassa ja vasemmassa suussa Luciferilla on Brutus ja Cassius, jotka pettivät Caesarin ja olivat vastuussa hänen salamurhastaan. Luciferin keskimmäisen pään suussa kovinten kärsimässä on itse Juudas Iskariot, Jeesuksen kavaltaja ja petturi ikuisesti järsittävänä. Dante valitsi nämä henkilöt Luciferin pureskeltavaksi koska kirjoittaja Dante sanoi heidän kuvastavan hänen kahta tärkeintä aatetta ja heidän pettäneen molemmat: Kristinusko ja keisarinvalta. Dante pääsee pois helvetistä oppaansa saattamana salaisen joen kautta, joka alkaa Luciferin lähellä ja jokea pitkin menemällä Dante päätyy paikkaan, jonne Lucifer laskeutui ensimmäisen kerran kapinan ja Paratiisista ajon jälkeen. Polku sieltä johtaa Kiirastulen vuorelle, josta alkaakin jo seuraava osa teoksesta.

Jumalainen näytelmä on klassikon arvossa nykyään ja sekä tarinan lisäksi se on yleissivistävä opus, joka on opettavainen ja se kuvastaa hyvin keskiaikaisen ihmisen ajatustavan ja kuinka erilainen se on nykyajan ihmisen ajatustavasta. Runoelma sisältää myös paljon metaforia, joita on välillä jopa hankala käsittää, ellei asetu keskiaikaisen ihmisen rooliin, mutta se luo kirjasta hyvinkin mielenkiintoisen. Tosin tämä myös tekee kirjasta suhteellisen hitaahkon luettavan, sillä kirjaa on luettava ajatuksen kanssa ja saattaa vaatia jopa toisen tai kolmannenkin lukukerran asian kunnolla ymmärtääkseen. Runoelma jättää myös lukijalle pohdittavaa. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka on kiinnostunut ja hallitsee hyvin historiaa ja kristinuskon taustaa, sillä ihmiset ja paikat saattavat muuten jäädä hämärän peittoon. Runollisen sanaston laajamittainen tunteminen auttaa myös paljon.

-Tommi Keränen